Näin syttyi Villa Tähti

Sen piti olla hurmaava asunto jossain Italian tai Espanjan auringon alla. Kevään korona-ahdistuksen myötä unelmasta kuoriutui suloinen koti tuntemattomaan osaan Suomea, betonihelvetiksikin mainostettuun Kouvolaan. 

Ei sitä koskaan tiedä, millaisia käänteitä elämässä tulee eteen. Ja miten nuo tilanteet muuttavat omaa ajattelumaailmaa. Kuten tämä itse perkele eli korona: yhtäkkiä maailma sulkeutui ja desinfiointiaineen kyllästämät ihmiset joutuivat rakentamaan elämäänsä uuteen muottiin.

Onneksi ehdin toteuttaa haaveeni talvesta Espanjassa kahdesti, nyt voin jo katsella suomalaisten synkkää vuodenaikaa uudenlaisesta näkövinkkelistä. Jos se ei olisikaan ihan niin lamauttavan masentava kuin muistan menneiltä vuosilta? 

Ehdin myös luopua kaikista huonekaluistani ja elää melko irrallisena diginatiivina parisen vuotta (noista seikkailuista voi lukea Olenko kartalla -blogistani). Yli viisikymppisenä on kiva huomata, etten ole kangistunut omaan pikku maailmaani, vaan että pystyn vaihtamaan (mielen)maisemaa melko nopeasti.

Tämä kevät toi uudenlaisen epävarmuuden twistin elämääni, kun korona-aalto pyyhkäisi normirakenteet historiaan. Toimeentulo viestintäalan yrittäjänä on entistä haastavampaa, edulliset lennot taitavat olla jonkin aikaa historiaa ja seuraava pandemia voi odottaa jo oven takana. Näillä eväillä varustetussa reaaliajassa tuli tarve etsiä erilainen intohimon kohde – vanha talo Suomesta.

Ilokseni sisareni lähti tähän projektiin mielellään mukaan. Pari viikkoa kului sutjakkaasti etuovi.comissa, kun metsästimme sopivaa taloa ympäri eteläistä Suomea. Monenlaisia haaveiden täyttymyksiä on siellä tarjolla, surullisiakin tapauksia, jossa katot vuotivat ja lattiat notkahtelivat uhkaavasti. Joku talo oli ulkokuoreltaan hieno, mutta sisällä oli tavarakaaos. Lumoava portaikko ja kuisti olisi kiva, mutta kun siihen lisätään kolmen huoneen lattian täydellinen remontti asbestipurkutöineen, niin vihreä talo Sastamalassa sai jäädä yhä odottamaan uusia asukkaita.

Vähältä piti, ettei suvun yhteinen villa sijoittunut Kemiönsaarelle, sieltä löytyi silmiä hivelevää kartanoromantiikkaa, johon valitettavasti muutkin talonmetsästäjät olivat viehättyneet. Välittäjä kertoi, että näyttöjä oli sen verran tiuhaan tahtiin ja talo hävisikin etuovesta nopeasti. Lopella oli oikein passeli, hiljattain maalattu talo kuisteineen, mutta kun näin hiiren juoksentelevan pitkin pihamaata (kahdesta kissasta huolimatta) ja kellarin, joka oli kuin pommin jäljiltä, niin kiitos jotain muuta. 

On se ihmeellistä, miten monet asiat vaikuttavat ostopäätökseen. Lapinjärvellä oli sivukylällä suloinen talo, kaunis puutarha ja jopa kesäkanala valmiina odottamassa, melkein näin itseni jo siellä munia keräilemässä. Mutta kun menimme sisälle, niin ikäihmisille suunnatut apuvälineet ja lukuisat mummokäsityöt alkoivat ahdistaa. Ei me tässä mitään mummotupaa olla ostamassa.

Ja sitten löytyi se ainut ja oikea: Kuusankosken kirjakaupanmäellä sijaitseva kodikas satavuotias lukuisine pönttöuuneineen. Tähtikadun entisestä postitoimistosta ja puhelinkeskuksesta oli edellinen omistaja remontoinut niin kauniin, että sinne voisi muuttaa suoraan asumaan. Ensimmäisellä käyntikerralla Villa Tähden piha kukki sinisenä ja kun kaupanteon jälkeen saimme avaimet käteen, pihan kaikki hedelmäpuut toivottivat meidät tervetulleeksi voikukkameren kera. Saimme ympärivuotiseen asumiseen sopivan talon läheltä kaikkia palveluja ja puutarhan, jossa on mökkitunnelmaa. Eräs ystäväni totesi talon nähtyään: ”Tämä on kuin aikuisten Huvikumpu”.

No, ei tämä nyt ihan täydellistä ole, sillä joku oman aikansa ääliö on mennyt asentamaan talon pintaan mineriittivuorauksen, se on vaihdettava sopivan hetken tullen. Lisäksi kuntokartoituksessa oli pieniä korjauskehoituksia, mikä on ihan normaalia tämän ikäisessä talossa. Pihasauna on käyttökiellossa, sieltä lensikin ensimmäisenä viikonloppuna kaikki kalusteet siirtolavalle. Kivaa pikku puuhastelua porukalla on siis luvassa. Ja haaveita uudesta kuistista, siitä myöhemmin lisää.

Olen nyt Villa Tähden onnellinen asukas, uunituore kouvolalainen, tosin miellän itseni enemmän kuusaalaiseksi, kuten täällä Kuusankosken osassa kai tavataan sanoa. Tai en ole vielä oikein mistään kotoisin, jostain syystä täällä on alkanut vanha laihialaisuuskin pukata pintaan. Kävin ostamassa puutarhakaupasta käytetyn Fiskarsin lapion kympillä, kun ei ollut uusia tarjolla. Hyvin toimi kaupanteko, kun kerroin olevani entinen laihialainen.

Saa nähdä, kuinka entiselle pohjalaiselle käy täällä puolen Suomea.